torstai 23. helmikuuta 2012
Hilukulla
Oli hilikulla etten saanu teerestä oikeen lähikuvvaa.Olin moottorikelekalla tekemässä latu-urraa ja huomasin ku teeri lähti uutusta aivan uran varresta.Pyssäytin kelekan uutun kohalle,niin huomasin yhen uutun olevan ehyenä.Äkkiä taskusta kännykkäkamera ja virreeseen.Sitten työnsin kenkää lumenalla kohti uuttua, kamera valamiina.Sieltähän se teeri ampasi metrinpäästä lentoon ja minä säikähin ,en sanu muutakuin peräkuvan,se kerkes kolomenmetrinpäähän ennen ku selevesin säikähyksestä.Tarkotus oli saaha kuva siitähetkestä ku se tulee lumenläpi.Jälestäpäin hokasin ,että ois voinu panna videotoiminnan päälle.Mutta hyvä olla jäläkiviisas.
tiistai 7. helmikuuta 2012
Riekkosuo
Kivinevalla on nyt viimmeisetkin kaivut saatettu loppuun.Vesi pitäis topata tähän kivipuron penkkaan ja suon suotas alakkaa kastuun.Kevväällä tehhään taas kartotus,onko riekkokoiraita tullu lissää.Jos vesi ruppee pyssyyn, niin se tukkee myös vesilintujen sekä kahalaajien elinympäristöä.Mielenkiinnolla ootellaan kevättä.Kuvassa Nipsu istuu kosteikon laijalla,miettien jo ensisyksyn jahtia.
perjantai 27. tammikuuta 2012
Tähän on tultu
Tämmösen hupasan tilannekuvan laittoi metsästyskaveri Jyväskyläntienoolta.Markku oli ollu kavereiden kanssa kettu metällä.Koira oli ajanu kettua tuntitolkulla ja viimmein kettu oli sipaannu ja jääny kuusenjuurelle istuun.Koiran omistaja oli menny kahtoon,kun haukku oli jääny paikalleen,niin siellä oli ollu koira ja kettu nokat vastakkain.Koiramies oli ottanu kuvan ja kytkeny koiran,lähteny sitten käveleen ja kettu jäi sinne istuun ja levähteleen.Markku oli kysyny miksi moinen temppu? Koiramies sanonu kettuja olevan niin vähän ettei harrastusta voi jatkaa jos viimesen ketun ampuu.Näinhän se on.Sielläkin niinkuin monessa muussakin paikassa ilvekset on napsinu ketut aika yhettömiin,kettu ku on niijen herkkua.
perjantai 13. tammikuuta 2012
Peräkontti kirppari
Nyt on sopivaa aikaa tehä siivous metästys ja kalastuskampe- varastoissa.Maaliskuun kaheskymmenesneliäs päivä on suunnitteella Sykkeesseen erä-kirppari.Sinne voi tulla myymään ja ostammaan kirpparihintaisia metsästys,kalastus ja luontoharraste kamppeita.Pilkkikilpailu ammattilaisilla on varmasti pois laitettavia vapoja ja vieheitä,joilla ns. sunnuntaionkiat vetelevät tosi kommeita saaliita täyttä päätä.Pilkkikilpailiat ylleensä ostaa joka viikonlopulle uusia kamppeita,siinä uskossa että pärjäis paremmin,vaikka ussein se jää vain uskoksi.Samoin metästys puolella jää vaatteita pieneksi ja reppuja uusittaan,koira tutkia jää tarpeettomaksi ja muuta sellaista.Luonnossa liikkujilla jää,esim lumikenkiä,rinkkoja ja ym.Myyntipaikat on peräkopista ja ei maksa kuin kympin,eli kerätää iso porukka ja tullaan myymään ja ostamaan.Paikanpäällä on myös puffetti ja ohjelmaa koko perheelle.Laser metästysammuntaa aikuisille,lapsille myös on kehitteellä touhua.Tästä tapahtumasta ilmoitellaan vielä lähempänä,esim radiossa ja lehdissä,seuratkaa korva tarkkana ja pistäkää nyt jo puskaratio toimimmaan,näytettään että erä-miehet ja naiset ossaa viestittää ja saahaan porukka liikkeelle.Ilmoitelkaa itestänne jos tulette myymään,osotteeseen: syke(at)kylakeskus.com,niin tiiettään aurata myyntipaikkoja.
lauantai 7. tammikuuta 2012
Ilves jahissa
Tännään käytettiin ilveksenpyyntilupa, heti eka pyyntipäivänä .Pakkasta oli kuustoista astetta,eli äkikseltään napakka pakkanen.Passissa ei kauaa tarvinu seistä ku jo alako leuka väpättään.Pyynnissä oli nelijättäkymmentä miestä ja yksi nainen .Saaliiksi tuli nuori naaras,jonka Tossavaisen Ilpon koira ajoi Vattu Ilpon ampumahollille.
perjantai 30. joulukuuta 2011
Vuosi vaihtuu
Hirvisavotta alakkaa oleen taputeltu.Mielenkiinnolla jäämme oottamaan,putosko kanta liian alas ja ens syksynä nuollaan näppejä.Onhan se varmaa että jossain niitä on ens syksynäki,mutta tyhjiä alueita on varmasti enempi kuin tänä syksynä. Kanalinnuista vois sanoa,että niitä oli aika mukavasti,teeriä ja metsoja näky tuon tuosta,myös pyitä ja riekkokanta on sievoisessa nousussa.Mikä ihmellisintä,peltopyitä oli toistakymmenen parvi,mistä lie tullu,mutta näky usean viikon ajan, ihan lumille asti.Pienpedot on kurissa,loukkuihin meni muita vuosia vähempi,kiitos pienpetopyytäjille.
perjantai 23. joulukuuta 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




